Jouko Haapa-aho

  • Tulosta


Jouko Haapa-ahoHaapa-aho, Jouko (s. 1954), freelance -muusikko. Aloitti musiikkiopintonsa viulunsoitolla Erkki Pohjolan johdolla v. -61. ja jatkoi  Tapiolan Yhteiskoulun kamariorkesterissa alttoviulistina. Kouluaikoina soitti myös isänsä , Unto Haapa-ahon johtamassa Tapiolan Yhteiskoulun puhallinorkesterissa tuubaa. Siirtyi kouluaikana viulusta huilunsoiton opintojen pariin Espoon Musiikkiopistoon. Koulussa syntyi myös palo kevyeen musiikkiin ja eritoten jazziin. Oli perustamassa Tapiola Big Bandiä (myöhemmin Espoo Big Band) Martti Lappalaisen johdolla instrumenttinaan saksofoni, joka onkin tätä nykyä pääinstrumentti.


Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Jouko suoritti kauppaopistossa merkonomin tutkinnon vuonna 1975. Liityttyään Meiju Suvaksen taustabändiin bandleaderiksi  80-luvun alussa, Jouko Haapa-aho jäi tähän tehtävään yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Yhteistyö jatkuu edelleen kyseisen artistin kanssa  ja Haapa-aho on lisäksi  toimitusjohtajana Musafino Oy:ssä, joka on erikoistunut artistien ja ohjelmien myyntiin.

 Jouko Haapa-aho soittaa edelleen aktiivisesti paitsi Klubiorkesterin myös oman Sivas Regal yhtyeensä kanssa ravintoloissa, laivoilla, lavoilla ja yksityistilaisuuksissa.

 Uran varrelle mahtuu myös kiinnitys Marion Rungin ja Antti Hyvärisen orkesteriin 20-vuotisjuhlakiertueen ja Harri Holkerin vaalikiertueen merkeissä. Useana vuonna Jouko soitti Kai Westerlundin johtamassa “Tenavatähti” televisio-orkesterissa ja on myös säestänyt useita kotimaisia artisteja, joista pitkäaikaisempia olivat Katri Helena, Tapani Kansa ja Arto Sotavalta.


Orkestereita:

Tapiolan Yhteiskoulun kamariorkesteri
Tapiolan Yhteiskoulun puhallinorkesteri
Tapiola Big Band (myöhemmin Espoo Big Band)
Long John Band
Katri-Helenan orkesteri
Tapani Kansan orkesteri
Arto Sotavalta ja Häkäpönttö
Efekti-orkesteri
Meiju Suvas ja Muukalaiset
Marion Rung ja Antti Hyvärisen orkesteri
Kaj Westerlundin “Tenavatähti”-orkesteri
Keijo Minerva ja Sinikka Niittykoski-show-orkesteri
Hämeen Jääkäripataljoonan varuskuntasoittokunta
Tarja Jykylän orkesteri (ruotsinlaivoilla kolme ja puoli vuotta)
Sivas Regal yhtye
Jari ja Juha Niemelän Klubiorkesteri